EU:n ilmastotoimet – hillotolppaa mallaamassa

Euroopan komissio on esittelemässä ennakkotietojen mukaan 2.7. muutoksen EU:n ilmastolakiin, joka ensisijaisesti täsmentää unionin ilmastotavoitteen vuodelle 2040. Se on vuoden 2030 tavoitteen (-55 % v. 1990) jälkeen EU:n ilmastopolitiikan seuraava hillotolppa. Ilmastolain muutos tulee toimimaan lähtölaukauksena varsinaisille esityksille 2030-luvulla toteutettaviin muutoksiin EU:n ilmastopolitiikan keskeisissä työkaluissa, kuten päästökaupassa. Toisaalta se on myös viesti muulle maailmalle siitä, mihin EU aikoo 2030-luvulla pyrkiä. Tämä viesti EU:lla pitää olla ennen YK:n ilmastosopimuksen seuraavaa osapuolikokousta marraskuussa 2025, jos maanosa haluaa toimia jatkossakin ilmastomajakkana. 

Pohdin tässä kirjoituksessa, millaisista lähtökohdista keskustelu on käynnistymässä. 

Lähtökohdat aiempaa vaikeammat

Edellisestä neuvottelukierroksesta poiketen Euroopassa ja Lähi-idässä käydään sotaa, ja ilmastopolitiikkaa huuhaana pitävä Donald Trump on palannut Valkoiseen taloon. Trump on paitsi ilmoittanut Yhdysvaltain eroavan uudelleen Pariisin ilmastosopimuksesta, myös horjuttanut uskoa Naton yhtenäisyyteen. Globaali ilmastopolitiikka ja Euroopan turvallisuustilanne on siten nyrjähtänyt vaikeampaan asentoon. Viime vuosien aikana EU on myös jäänyt suurten talouksien talouskilpailussa jälkeen. EU:n sisällä on nähty muutoksia, kun eurovaalit muuttivat poliittista karttaa, uuden komission ohjelma neuvoteltiin ja uusi komissio aloitti työnsä vuodenvaihteessa. Kaiken myllerryksen keskellä EU on kuitenkin sinnikkäästi pyrkinyt edistämään maailman mitassa kunnianhimoista energia- ja ilmastopolitiikkaansa. Ilmastotoimet ovat toki tukeneet myös EU:n pyrkimyksiä pyristellä irti vakavasta energian tuontiriippuvuudesta (57,5 % 2020). 

Edelliset tavoitteet saavutetaan – vai saavutetaanko?

Euroopan komissio julkaisi toukokuussa analyysinsä jäsenmaiden toimittamista kansallisista energia- ja ilmastosuunnitelmista (NECP), joilla tavoitellaan vuodelle 2030 asetettuja tavoitteita. Perusviesti oli hyvin positiivinen: EU on saavuttamassa asettamansa tavoitteet. Tarkempi lukeminen osoittaa, että EU ei ole saavuttamassa energiatehokkuustavoitettaan. Se on jäämässä 1,5 prosenttiyksikköä tärkeästä uusiutuvan energian tavoitteestaan ja noin prosenttiyksikön päätavoitteestaan eli päästövähennystavoitteesta. Myös maankäyttösektorin nieluissa tavoitteesta ollaan jäämässä merkittävästi – komission mukaan n. 45–60 MtCO2e. Vain 9 jäsenmaata on saavuttamassa kansallisen nielutavoitteen, ja huhtikuun uusimmat päästötiedot osoittivat, että EU kokonaisuutena on hyvin kaukana LULUCF-asetukseen kirjatusta 310 MtCO2 hiilinielutavoitteesta 2030: vuonna 2023 hiilinielu oli 198 MtCO2 ja jo neljättä vuotta peräkkäin ilman positiivisia kehitysaskelia. Lisäksi luvut saattavat jatkossa heikentyä vielä lisää, kun uusin tutkimustieto leviää unionissa. 

Ei varaa pieniinkään mutkiin

Komission tiedonannossa on myös tärkeä huomio esitetystä analyysistä: ”Tämä perustuu jäsenvaltioiden nykyisten ja lisätoimenpiteiden sekä EU-politiikkojen täysimääräiseen toteuttamiseen.” (korostus lisätty). Kaiken on siis oletettu menevän juuri suunnitelmien mukaan – eikä tavoitteeseen silti päästä ilman positiivisia yllätyksiä. Jo Suomen kokemusten perusteella tiedämme, että moni suunniteltu politiikkatoimi jää todellisuudessa virkamiesten työpöydälle, jo käyttöönotetuista politiikkatoimista joskus peruutetaan tai käyttöön otetaan uusia, kehitystä hidastavia ehtoja uusille investoinneille. Kaikki uudet teknologiat, joita suunnitelmissa tyypillisesti runsaasti esiintyy, eivät aina myöskään etene niin nopeasti kuin toivotaan. Todellisuus tekee suunnittelupöydästä usein pilkkaa. 

Tunnusteluja kulisseissa

Komissio on viivyttänyt ilmastolain muutoksen julkaisua, vaikka päätavoite, 90 % päästövähennys vuoteen 1990 verrattuna, linjattiin jo uuden komission tavoiteohjelmassa. Alun perin ilmastolain muutosesitys piti tulla jo maaliskuussa. Syinä odotteluun on arveltu olevan komission halun varmistaa riittävä jäsenmaiden tuki esitykselle jo etukäteen. Nyt vaikuttaa siltä, että riittävän tuki olisi koossa, vaikka muutamat jäsenmaat, kuten Tsekki, Puola ja Italia pysyvät skeptisinä. Italia on jo ehtinyt esittää alempaa 80-85 % tavoitetta. Moni jäsenmaa ei ole myöskään vielä kertonut kantaansa julkisuuteen. 

Joustot keskustelun ytimessä

Keskusteluja on käyty paljon erilaisista joustoista, kuten sektorien välisistä joustoista, polusta vuosien 2030 ja 2040 välillä, teknisten hiilinielujen hyödyntämisestä ja EU:n ulkopuolisten päästöyksiköiden sallimisesta. Erityisesti Suomelle tärkeä kysymys ovat linjaukset luonnon hiilinielujen roolista 2030-luvulla. Vuoden 2030 tavoitteessa luonnon nielujen rooli rajattiin tietoisesti 225 miljoonaan tonniin, mikä oli viisas päätös ottaen huomioon nieluissa viime vuosina nähdyt heilahtelut. Onkin mielenkiintoista, miten EU aikoo jatkossa sovittaa yhteen kilpailukyvyn, biotalousstrategian ja ilmastopolitiikkaansa. Tekniset hiilinielut osana 2040-tavoitetta saavat jo laajaa tukea. Sen sijaan kuumaa keskustelua käydään kansainvälisen päästökaupan sallimisesta. Kyse on nimenomaan mahdollisuudesta, sillä kenenkään ei ole pakko kansainvälistä päästökauppaa käydä. Saksa on esittänyt 3 % sallimista, mutta Ranska on puhunut jopa 5–10 %:sta. EU:n ilmastopaneelin mielestä kansainvälistä päästökauppaa ei saisi käydä, vaikka EU muiden mukana sopi siitä Pariisin ilmastosopimuksessa ja tarkempia sääntöjä neuvoteltiin sen jälkeen vuosikausia. 

Pragmatismille tilausta

Vaikeassa geopoliittisessa ympäristössä EU olisi viisas, jos se pyrkisi johtamaan globaaleja ilmastotoimia, mutta loisi jäsenmailleen joustomahdollisuuksia. Perussääntö on: juhlavien tavoitteiden asettaminen on halpaa, niiden toimeenpano ei. Katse pitää suunnata sisäisissä neuvotteluissa myös muihin suuriin talouksiin. Tuoreen arvion mukaan Kiina alisuoriutuu omista toimistaan. USA on ilmastopolitiikassa ilman kapteenia. Intia samoin alisuoriutuu. Venäjä keskittyy sodankäyntiin. Jos eurooppalainen yhteiskuntajärjestelmä halutaan pelastaa, pragmatismille on tilausta. 

Kirjoittaja on Bioenergia ry:n toimitusjohtaja.

Teksti on julkaistu myös Bioenergia ry:n blogissa.