Suonpohjista uusiutuvia kasvualustoja vai eksoottista arvonlisää?

Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon eli SuoLiike-hankkeessa selvitettiin aihetta kenttäkokeena korotetulla vedenpinnalla, kaasumittauksina, toimialaselvityksinä, katelaskelmilla, työpajoilla ja laajalla keskustelulla muiden, pääasiassa JTF-rahoitettujen hankkeiden asiantuntijoiden kanssa.

Hankkeessa oli kasvitaloudellisesti kaksi pääpainoaluetta; biomassakasvit ja niiden jalosteet sekä monivuotiset, ravinnetaloudeltaan maltilliseksi oletetut ruoka- ja rohtokasvit, jotka voisivat soveltua suoviljelyyn niin, että samalla voitaisiin tuottaa ympäristöhyötyjä ja raaka-aineita arvojalosteisiin.

Tuhannet vuodet vs. kenttäkoe

Tuhansien vuosien kokemus viljan viljelyssä ei ole tuottanut pettämättömiä ratkaisuja satovaihteluun. Viljelykasvin monivuotisuus tekee kehittämiseen oman epävarmuuskertoimensa. SuoLiike-hankkeen kenttäkokeessa päästiin kahden talvehtimisjakson jälkeen vasta aavistuksen äärelle kasvien soveltuvuudesta suopohjalle, missä jäännösturvetta on kymmenisen senttiä ja vedenpinnan tavoitekorkeus noin 30 cm maanpinnasta. Ruokohelpi ja paju kukoistivat ensimmäisen talven pitkästä tulvajaksosta huolimatta jo alusta alkaen. Järviruoko ja osmankäämi pääsivät kolmantena vuonna lupaavaan alkuun. Myös karpalo tuntui vaativan kolmannen kasvukauden varsinaisen sadonmuodostuksen käynnistymiseen. Luonnonvarakeskus laatii kasveista tarkemmat tietokortit.

Toimintaympäristön rajoitteet

SuoLiike-hankkeen toiminta-aikana valmistui Luonnonvarakeskuksen laatima Kuivike- ja kasvualustatuotannon tiekartta ja jo vuoden 2025 lopulla avattiin ensimmäinen tutkimus- ja kehittämishaku Kasvualusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelmassa. Tiekartassa tunnistettiin ruokomateriaalien saatavuus haasteeksi, mutta maataloustukiehtojen rajoittavuutta ei mainittu. Ruokohelpeä voi viljellä turvetuotannosta vapautuneilla uusilla alueilla eri nurminimikkeillä, mutta tukiehdot rajaavat sen järkevimmän korjuustrategian eli talvikorjuun ulkopuolelle.

Ennallistaminen nousi hankkeen aikana ajankohtaiseksi aiheeksi. Siinä päähuomio tuntui keskittyvän vettämiseen. Tuotannollinen kosteikkoviljely ja sen monihyötyinen toteuttaminen tuntui jääneen keskustelussa katveeseen tai se rinnastettiin päästö- ja valumavaikutuksiltaan ravinteikkaiden turvepeltojen viljelyyn ilman suojavyöhykkeitä. Lisäksi vähäturpeiset suonpohjat eivät täytä ennallistamisessa tavoiteltua päästövähennystavoitetta. Tästä syystä SuoLiike-hanke kokosi 9 hankkeen asiantuntijat laatimaan toimenpidesuosituksen, missä avattiin tarvittavia tulkinnallisia tai tukipoliittisia muutoksia tai tarkennuksia, jotta monimuotoisuutta, ympäristöhyötyjä, päästövähennyksiä, kansantaloutta ja huoltovarmuutta voitaisiin palvella samalla, kun hyödynnettäisiin kosteikkoviljelyyn erilaisiin kohteisiin soveltuvia kasveja.

Toimenpidesuosituksessa esitetään viisi keskeistä toimenpidettä:

• Suonpohjien jatkokäytössä on huomioitava niiden ominaisuudet ja alueelliset raaka-ainetarpeet.
• Maankäyttöpolitiikan tulee kannustaa uusien kasvien ja sivuvirtojen hyödyntämiseen.
• Talvikorjuu tulee hyväksyä sille soveltuvilla kasveilla maataloustukijärjestelmässä.
• Vesitalouden aktiivista säätelyä suonpohjien tuotannollisessa käytössä tulee tukea.
• Ennallistamisen ja kosteikkoviljelyn käsitteet pitää määritellä selkeästi.

Alku aina hankalaa

Turpeen saatavuus kasvualustoihin tai kuivikkeeksi on heikentymässä. Poliittisista ja tulkinnallisista linjauksista riippumatta turvetuotannosta vapautuu ja on vapautumassa maa-alaa, joka ainakin osittain soveltuisi erinomaisesti turvetta täydentävän tai korvaavan biomassan tuotantoon. Alueet ovat tyypillisesti suuria ja hyvien tieyhteyksien varrella.

Aiemmin mainitut korjuustrategiset rajoitteet ovat todellisia, mutta rajoitteiden poistuessakin edessä on kulttuurinen ja taloudellinen haaste: tarvitaan riittäviä volyymejä, jotta kasvatus, korjuu ja kuljetus on kannattavaa ketjun kaikille osapuolille, loppukäyttäjä mukaan lukien. ACE- hankkeen kanssa järjestettiin tilaisuus erityisesti maanomistajille tuotantoalan saamiseksi yhden kasvihuoneen tarpeisiin. Orastavaa kiinnostusta löytyi, mutta sitoutumista ei. SuoLiike järjesti myös kuivike- ja kasvualustoihin keskittyvän työpajan ja yleisemmän jälkikäyttövaihtoehtoihin keskittyvän työpajan. Molemmissa työstettiin yhdessä keskeisiä haasteita ja kiinnostavia maankäyttötapoja.

Kasvualustojen ja kuivikkeiden tuotanto ja jatkojalostus nousivat yhdeksi kiinnostavimmista maankäyttövaihtoehdoista edellytyksellä, että se on kannattavaa. Se koettiin myös melko helpoksi jalostustuotteeksi. Kiinnostus jalostamiseen ja biomassakasvien tuotanto eivät kuitenkaan tunnu oikein kohtaavan. Järviruovikot tunnistettiin kiinnostavana potentiaalina ja alalla tapahtuu paljon kehitystä. Ruokohelven ja järviruokomateriaalin jalostuksen ja logistiikan yhdistäminen toisi synergiaetuja, mutta alan toimijat tuntuvat operoivan erillään.

Suonpohjien käyttö polttoaineen tuotantoon koettiin hankkeen työpajapohdinnoissa helpoksi, mutta ei niin kiinnostavaksi maankäyttömuodoksi. Biohiilen tuotannossa tunnistettiin hyvin verkostoitumisen tarve.

Voiko arktinen eksotiikka nousta wellnes- teollisuuden veturiksi?

Latviassa ja Virossa on jo karpalon ja mustikan avomaan tuotantoa turpeen nostosta vapautuneilla alueilla. Alueet ovat tyypillisesti melko paksuturpeisia. Suomessakin on eri paksuisia jäännösturvekerroksia ja jotkin arvomarjat kuten karpalo, aronia tai rohtokasvit voisivat viihtyä hyvin avomaalla. Viljelytekniikka on kuitenkin vielä aivan alkuvaiheessa. Ratkaistavaa esimerkiksi karpalolla on hallantorjunta, mitä on Suomessakin ratkottu tunneliviljelynä. Maanomistajia ei tunnu kiinnostavan eksoottiset tuotantokasvit edes periaatteessa, mutta maan vuokraus erikoiskasvituotantoon voisikin kiinnostaa.

Bulkkimarkkinoilla ruoka- ja rohtokasveilla ei ole menestysnäkymiä. Irlannissakin pilottituotanto nojaa lähituotannon brändiin ja sen oikeuttamaan korkeampaan hintaan. Vielä on työsarkaa mm. sen selvittämisessä, millä kasveilla pitkä päivä ja suhteellisen viileät yöt suosivat arvojakeiden muodostumista marja- ja rohtokasveilla. Uudenlaiset uutto- ja jalostusmenetelmät voisivat istua juuri sellaisille materiaaleille, missä suomalainen tuotanto-olosuhde tuottaa tunnistettavaa, todennettavaa ja rahaksi muutettavaa parempaa laatua.

Ruokohelpi vaikuttaa lupaavimmalta

Petri Liljander on kouvolalainen pitkän linjan metsäpalvelu- ja turveyrittäjä, maanviljelijä ja vaikuttaja kuntapolitiikassa ja koneyrittäjien edunvalvonnassa. Petrin suonpohjalle perustettiin myös SuoLiike- hankkeen kenttäkoe. Petri seurasi hanketta myös ohjausryhmän jäsenenä. Maatalouskäytössä Petrillä on entistä turpeennostoalaa 30 hehtaaria.

Hankkeen tarkastelemista kasveista Petri pitää ruokohelpeä potentiaalisimpana tuotantokasvina suonpohjalla, mutta esitetyt konseptit ruokohelven tuottamisesta kasvualustoihin eivät vielä vakuuta. Tuotteesta tulisi saada parempi hinta tai kompensaatiota tulisi saada joko pinta-alatuen tai päästövähennyskorvauksen muodossa tilanteessa, että vesitaloudella torjutaan turpeen hajoamista, toteaa Petri.

Mikäli biomassakasvina olisi energiapaju, pitäisi logistiikkaketjua kehittää sille sopivaksi. Mikäli rankamassa on pitkään kaadettuna, perinteinen haketus on hankalaa. Tavara pitäisi käsitellä siksi tuoreena, arvioi Petri.

Arvokasvien, kuten karpalon tuotannossa Petriä mietityttää työvoimavaltaisuus. Asia on toinen, jos sen voi sisällyttää satotuotteen hintaan.

Kymenlaakso on Petrin mielestä kuitenkin potentiaalinen tuotantoalue suopohjien tuotannollisessa käytössä kasvukauden pituuden ansiosta ja sijainnin vuoksi myös vientiin on edellytyksiä. Petriä kuitenkin askarruttaa, miksi Suomesta viedään kasvuturvetta ulkomailla jalostettavaksi, kun ensisijaisesti pitäisi turvata kotimainen tarve tai ainakin jättää jalostusarvoa nykyistä enemmän tuotantomaahan.  

Kirjoittaja Maarit Kari toimi SuoLiike-hankkeen projektipäällikkönä Kouvola Innovation Oy:ssä.

Lisää tietoa SuoLiike-hankkeesta löytyy täältä. Hankkeen rahoittajina toimivat EU ja Kymenlaakson liitto.