Metsälannoituksella ilmasto- ja taloushyötyjä 

Metsälannoitus on nopein ja taloudellisesti kannattavin metsänhoidon toimenpide puuston kasvun lisäämiseksi sekä puuston järeytymisen nopeuttamiseksi. Lannoitus on myös tehokkain keino lisätä hiilensidontaa nopeasti ja edesauttaa saavuttamaan ilmastohyötyjä. Tuplaamalla nykyiset lannoituspinta-alat saataisiin aikaan jopa miljoonan kuutiometrin vuotuinen lisäkasvu, joten pienemmällä pinta-alalla saavutettaisiin suurempi raakapuunmäärä.

Lannoitus olisi mahdollinen toimenpide selvästi yli puolelle puuntuotannollisesta metsämaan alasta ainakin jossakin puuston kehitysvaiheessa, kun tarkastellaan metsiä kasvupaikan ja pääpuulajin mukaan. Nykyään lannoitetaan vuosittain noin 60 000–80 000 hehtaaria, kun parhaimpina vuosina 1970-luvulla lannoitettiin jopa 244 000 hehtaaria. Kasvatuslannoitusten osuus on 70–80 %, joka on noin 2 % puuntuotannon pinta-alasta ja 7 % harvennushakkuiden pinta-alasta. Lannoitusmahdollisuuksia hyödynnetään tällä hetkellä vain vähäisin osin. Potentiaalia lannoitusmäärien lisäämiseen olisi, kun vain valitaan oikea lannoite oikealle kohteelle ja huomioidaan ympäristövaatimukset. 

Hiilensidonnan lisäystä parhaimmillaan 

Yhdellä lannoituskerralla varttuneissa kivennäismaakuusikoissa ja -männiköissä voidaan lisätä puuston kasvua 1,5–3 m3 hehtaarilla vuodessa jopa kahdeksan vuoden ajan eli yhteensä 12–24 mottia. Yksi kuutio puuta sitoo nyrkkisääntönä 750 kg hiilidioksidia, joten yhden hehtaarin kasvatuslannoitus sitoo keskivertosuomalaisen vuosittaisen hiilijalanjäljen verran hiilidioksidia (10 300 kg/CO2e/hlö/vuosi). Turvemaiden tuhkalannoituksella voidaan lisätä puuston kasvua pitkäkestoisesti 1–3 m3 hehtaarilla vuodessa 20–30 vuoden ajan. Lannoituksilla saavutetaan puuston kasvunlisäyksen ansiosta suurempi hiilinielu kuin lannoitteiden tuotannosta ja käytöstä aiheutuvat päästöt ovat. Pohjois-Suomessa puuston kasvunlisäys on suhteellisesti yhtä suurta kuin kasvunlisäys Etelä-Suomeen verrattuna. 

Kivennäis- ja turvemailla omat lannoitustarpeet 

Lannoitus on kannattavinta hyvälaatuisiin havupuuvaltaisiin varttuneisiin tai uudistuskypsyyttä lähestyviin metsiin, joiden kasvupaikka vastaa tuoreen- tai kuivahkonkankaan tyyppiä niin kivennäis- kuin turvemailla.  

Lannoitukset kivennäismaille ja turvemaille eroavat toisistaan puuston käytössä olevien ravinteiden osalta. Kivennäismailla puiden kasvua rajoittaa eniten niukkuus typestä ja typpilannoituksia kutsutaankin kasvatuslannoituksiksi. Kivennäismailla lannoitusta tehdään pääasiassa kesäisin ja lannoitteina käytetään kemiallisia typpipohjaisia lannoitteita.  

Pitkäaikainen vaikutus turvemailla 

Turvemailla puuston kasvua rajoittavat ravinteet ovat yleensä fosfori tai kalium ja varsinkin paksuturpeisilla alueilla typpeä on runsaasti. Ravinne-epätasapainoa korjaavalla terveyslannoituksella lisätään fosforia, kaliumia, kalsiumia ja/tai booria. Näitä puuston ravinnehäiriöitä korjaavia lannoituksia on järkevää tehdä jo puuston varhaisesta vaiheesta lähtien, jolloin kasvu turvataan pitkällä ajalla. Turvemailla lannoituksia voidaan tehdä myös talvisin tuhkalla, jota käytetään pelkästään tai jatkojalostettuna lisäravinteilla. Puutuhkat ovat hyväksi havaittuja suometsien lannoitteita, joilla saadaan aikaan pitkäaikainen lannoitusvaikutus.  

Boorin puutosta entisillä kaskimailla 

Boorista voi olla pulaa niin kivennäis- kuin turvemailla. Boorin puutosalueille, joita ovat eritoten vanhat laidun- ja kaskimaat, on erilaisia boorilannoitteita nestemäisinä, kiteisinä tai tuhkapohjaisina. Myös metsityskohteet ovat usein hyviä lannoituskohteita puuston kasvun turvaamiseksi, koska ravinnesuhteet voivat olla epäedulliset puustolle.  

Lannoitteen levitys tapahtuu joko maasta tai ilmasta käsin riippuen maasto-olosuhteista, puustosta, kasvupaikasta ja levitettävän lannoitteen määrästä. Ympäristövaikutukset ja vesien laadun turvaaminen on tärkeää ottaa huomioon lannoituksissa mm. suojavyöhykkeiden avulla sekä kohde- ja lannoitevalinnoilla. Sertifiointi rajoittaa lannoitusta vesistöjen suojavyöhykkeillä ja pohjavesialueilla. Lannoituksen jälkeen puiden neulasmassa ja rungon yläosan läpimitta kasvaa, mikä voi lisätä tuulituhoriskiä ja myös lumituhoriskiä, mutta lisää haihdutusta. 

Tuhkalannoitus on kiertotaloutta parhaimmillaan 

Tuhkalannoitukseen soveltuvaa biomassaa eli lähinnä puun ja turpeen poltosta muodostuvaa tuhkaa syntyy Suomessa noin 500 000 tonnia. Tuhkien täytyy sisältää riittävästi ravinteita ja raskasmetallipitoisuuksien täytyy alittaa lannoiteasetuksen raja-arvot soveltuakseen lannoitekäyttöön, joten kaikki syntyvä tuhka ei sovellu lannoitukseen. Pääsääntöisesti tuhkalannoitteet sopivat turvemaille, mutta jalostamalla niitä enemmän typpeä sisältäviksi, toimivat ne myös kivennäismaametsissä. Lisäämällä mineraalilannoitteita rakeistettuihin tuhkalannoitteisiin voidaan ravinnepitoisuuksien tasata ja nostaa lannoitemäärää.  Tuhkalannoitus onkin kiertotaloutta, kun tuhkan sisältämät ravinteet palautetaan takaisin metsään ja samalla edistetään puuston kasvua ja hiilensidontaa.