Lahopuu metsän hyvinvoinnin perustana 

Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puuainesta, joka on eri hajoamisvaiheissa. Se voi olla pystyyn kuollutta puuta tai maassa olevaa puuainesta. Lahoaste vaihtelee tuoreesta kuolleesta puusta pitkälle hajonneeseen humusmaiseen aineeseen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokasta on järeä, korkean lahoasteen puuaines sekä monipuolisesti eri puulajien muodostama lahopuujakauma. Monet uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia nimenomaan lehtipuiden lahosta tai palaneesta puuaineksesta. 

Lahopuujatkumo tarkoittaa sitä, että metsässä on jatkuvasti eri lahoasteista puuta. Hakkuissa pysyvästi pystyyn jätettävät puut eli säästöpuut ovat olennaisia lahopuujatkumon ylläpitämisessä ja tarjoavat elinympäristöä lajeille. Ne varmistavat lahopuun ajallisen ja rakenteellisen jatkuvuuden myös metsänhoitotoimenpiteiden välissä. Lajien suojelemisen kannalta säästöpuuryhmiä tulisi suosia yksittäisten puiden sijaan. Metsäsuunnittelussa olisikin tärkeää huomioida monipuolinen maisema, jossa on talousmetsän ja suojelualueiden lisäksi elinympäristölaikkuja parantamaan lajien liikkuvuutta suojelualueverkostossa. 

Lahopuun määrän lisääminen metsissä

Suomessa talousmetsissä lahopuun määrä on keskimäärin 5 kuutiometriä hehtaarilla. Kansallinen metsästrategia 2035 on asettanut talousmetsille kuolleen puun määrän tavoitteeksi 10 kuutiometriä. Aarniometsissä määrä voi olla moninkertainen, vaihdellen muutamasta kymmenestä yli sataan kuutiometriin hehtaarilta. 

Lahopuuta syntyy luonnollisesti esimerkiksi puiden vanhenemisen, myrskyjen, hyönteistuhojen tai tautien seurauksena. Luonnonhäiriöt voivat aiheuttaa taloudellisia menetyksiä, mutta ne luovat samalla nopeasti runsaasti elinympäristöjä lahopuusta riippuvaisille lajeille. Lahopuuta voidaan lisätä metsänkäsittelyn yhteydessä jättämällä säästöpuita ja kaatuneita runkoja metsään tai tekemällä tekopökkelöitä. Olisikin tärkeää, että kaikkea lahopuuta ei poisteta metsänkäsittelyn tai metsätuhojen yhteydessä.

Luonnonhäiriöt ja tasapainoinen metsänhoito 

Hannes-myrsky oli yksi viime vuosien merkittävistä sääilmiöistä Suomessa, ja sen vaikutukset näkyivät laajasti metsissä. Arvioiden mukaan Hannes kaatoi yli 3 miljoonaa kuutiota puuta, ja pelkästään Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla yli miljoona kuutiota. Myrskyt ovat osa luonnollista häiriödynamiikkaa ja hyviä lahopuun tuottajia, mutta samalla voi syntyä tappioita metsätaloudelle heikentyneen puuntuotannon seurauksena. Kaatunutta puuta voidaan toisaalta hyödyntää ja puutavara saadaan heti otettua käyttöön, joten tilanteesta voidaan myös hyötyä.  

Riskejä hallitsevat metsänomistajat pystyvät ennaltaehkäisemään tuhojen määrän syntyä. Eri-ikäisrakenteiset kasvupaikalleen oikealla tavalla hoidetut sekametsät kestävät paremmin tuhoja ja toipuvat nopeammin tuhon jälkeen kuin yhden lajin talousmetsät. Etenkin pelkän kuusikon kasvattaminen ei ole suositeltavaa metsätaloudelle merkittävimpiä taloudellisia menetyksiä aiheuttavan kaarnakuoriaisen, kirjanpainajan, riskin takia. Metsätuholakikin velvoittaa tietyn määrän ylittävään tuoreen vahingoittuneen havupuun korjaamiseen määräaikaan mennessä, esim. myrskyn jälkeen. Tuhoilla on näin tapana ketjuttua; jo valmiiksi heikentyneet puut houkuttelevat kirjanpainajan kaltaisia hyönteisiä ja tauteja. Monipuolisessa ja terveessä metsässä kirjanpainajakin voi esiintyä ilman, että se leviää laajoiksi tuhoiksi, ja oikeastaan se kuuluu luontaisesti Suomen luontoon. Tasapainoisessa metsänhoidossa yhdistetäänkin puun korjaaminen ja metsän toiminnallisten prosessien edellytyksenä olevien rakenteiden, kuten lahopuun, säilyminen.

Kirjoittaja on Bioenergia ry:n metsäasiantuntija.